Lapua Jazz [Yhdistys]  [Tiedotteet]  [Ajankohtaista]  [Jazzailut]  [Kumppanit]  [Linkit]  [Palaute]  [Yhteystiedot]

10-vuotias Lapua Jazz juhlii

 


Swingin SM-kisa Lapualla 10-11.8.2007


Tiina Laitisen kvintetti Toukojazzeissa 2006

Lapuan jazzrintamalle on noussut uusi laulajakyky. Kevyen musiikin parissa jo vuosia ahertanut ja musiikkia Jyväskylän yliopistossa opiskeleva Tiina Laitinen nousee kvintetteineen perjantaina 26.5 klo. 21.00 Mariantallin lauteille.

Tiina on kutsunut bändiinsä kolme lapualaista muusikkoa ja yhden tunnetun seinäjokisen. Kosketinsoittimia näpylöi Rakveren lahja Lapualle, Kalev Kaskelainen, alttosaksofonilla sooloilee Kauhajärven Jukka Lumme ja rumpuja kolistelee Välilän reservaatin Matti Kojola. Basson varteen tulee maakunnan keskuksesta Harri Mattila.

Ennen aikuisten keikkaa lämppäreinä revittelevät kansalaisopiston junnut.

 

 


Toimintasuunnitelma vuodelle 2004

Lapua Jazz pyrkii tänäkin vuonna ylläpitämään ja kehittämään jazzharrastusta Lapualla järjestämällä erilaisia jazztilaisuuksia.

Toukojazzeihin 15.5. Mariantalliin saapuvat jammaamaan "Old Paukku's Jazz" sekä "Jukka Lumme Seven".

Kansalaisopiston musiikinopiskelijoiden kanssa tehdään myös yhteistyötä Kalev Kaskelaisen välityksellä.

Vanhan Paukun Festivaaleilla, elokuussa, Heidi Piirala pitää jälleen jazzviuluklinikkaa. Piirala myös esiintyy festivaaleilla.

Herätellään yhteistyötä lähialueen jazzyhdistysten kanssa.

Kesäjazzeja lauantaisin sään salliessa Mariantallin terassilla.



Toimintakertomus vuodesta 2003

Lapua Jazz järjesti keväällä 2003 kulttuurikeskus Vanhassa Paukussa Improvisoinnin anatomiaa -kurssin, jonka vetäjäksi saatiin Seppo Lemponen Vaasasta. Osanottajia oli mukavasti paikalla. Kurssipäivän iltana pidettiin ravintola Mariantallissa myös jamit, lauteilla Ever Swing House Band. Jamiyleisöä oli niukasti saapuvilla.

Toukojazzeissa Mariantalliin oli kokoontunut väkeä paljon. Kalev Kaskelaisen oppilaat aloittivat illan ja pääesiintyjäksi oli saapunut Helena Taijala yhtyeineen. Ilta oli mukava ja rattoisa.

Elokuussa Spelien yhteydessä Heidi Piirala piti jazzviuluklinikkaa. Piirala myös esiintyi speleissä oppilaineen sekä bändimme kera.

Loppusyksy olikin sitten jazzrintamalla hiljaisempaa.



Toimintasuunnitelma vuodelle 2003

Lapua Jazz on perustettu ylläpitämään ja kasvattamaan jazzharrastusta Lapualla järjestämällä erilaisia jazztilaisuuksia. Tätä ohjenuoraa noudatetaan myös vuonna 2003. Yhdistykseen pyritään saamaan mukaan uusia jäseniä ja soittajia.

Keväällä Lapualle saadaan esitelmöimään "jazztohtori" Seppo Lemponen aiheenaan improvisointi. Tilaisuus pidetään musiikkiopiston orkesteriluokassa.

Speleihin pystytetään kolmipäiväinen jazzklinikka, jota tulee vetämään jazzviulisti/-laulaja Heidi Piirala. "Potilaiksi" haalitaan soittajia maakunnasta.

Tavoitteena on saada aikaan sekä Toukojazzit että Tapanin Jazzit ravintola Mariantallissa. Vierailevia esiintyjiä hankitaan.

Kesäjameja pyritään järjestämään Mariantallin terassilla.



Toimintakertomus vuodelta 2002


Lapua Jazzin toiminta on vuonna 2002 ollut vilkasta, kokouksia on pidetty ja sähköpostit ovat singahdelleet. Vuosi oli myös yhdistyksen juhlavuosi, sillä viisi vuotta on kulunut yhdistyksen perustamisesta. 5-vuotisjuhlajamit järjestettiinkin 21.09.2002 ravintola Mariantallissa. Juhlapäivä aloitettiin tervehdyskäynnillä Veikko Selvirannan haudalle. Illan pääesiintyjänä oli jazzviulisti/-laulaja Heidi Piirala, jota säesti Everswing House Band (Jukka Lumme, Harri Mattila, Kalle Jaskari ja Matti Kojola). Muita esiintyjiä olivat Marianne Maans Kalev Kaskelaisen kanssa, Tiina & Polar Swing ja Kalev Kaskelainen omien oppilaittensa kanssa. Lopuksi vielä jammailtiin. Tupa oli täynnä!

Toukojazzit jammailtiin Mariantallissa toukokuussa. Jukka Lumme Sextet esiintyi. Jazzin ystäviä oli hyvin liikkeellä.

Joulua juhlittiin sitten Tapanin Jazzeilla Tapaninpäiväiltana ravintola Mariantallissa. Pääesiintyjäksi oli saatu takavuosien iskelmätähti Rauni Pekkala, joka osoitti olevansa jazzlaulajanakin kovan luokan tekijä. Häntä säesti tuttu Everswing House Band. Tilaisuudessa esiintyi myös seinäjokelainen Helena Taijala orkestereineen. Lopuksi taas jammailtiin. Yleisöä oli runsaasti.



JÄSENYHDISTYKSILLE 13/02
19.12.2002

HYVÄ VUOSI!

Päättymässä oleva vuosi oli Jazzliitolle erinomaisen hyvä vuosi - sekä toiminnallisesti että taloudellisesti. Toimintapuolella esimerksi kiertueet pyörivät sujuvasti "normaalirutiinilla" ilman ikäviä yllätyksiä. Kesän kolme isoa projektia - Jazz-Espa, Young Nordic Jazz Comets -kilpailu sekä IASJ Jazz Meeting menivät mainiosti. Sekä YNJC että IASJ (joista jälkimmäisen järjestelyissä Jazzliitolla oli toki vain pieni osuutensa Sibiksen, P&J Konservatorion ja Stadian hoitaessa suuren päätyön) viestittivät myös maailmalle, nykyisille ja tuleville jazzin ammattilaisille, positiivista kuvaa siitä miten Suomessa osataan hoitaa isojen tapahtumien järjestelyitä.

Järjestelyissä mukana olleiden yksittäisten järjestäjien kommenttien mukaan myös marraskuiset Jazzpäivät Helsingissä menivät hyvin. Myös Yrjö-palkinto oli kotimaan päivä- ja aikakauslehdissä - sekä televisiossa - tavallista näyttävämmin esillä.

Varsinkin kevätkokouksessa mukana olleet tietävät, että lähtökohdat tälle vuodelle eivät taloudellisessa mielessä olleet kovin ruusuiset. Ilokseni voin kuitenkin kertoa, että olemme tänä tilivuonna onnistuneet napsaisemaan ison osan vanhoista alijäämistä pois.

Lisääntynyt ns. sponsorirahoitus ja tarkka budjetointi ovat olleet keskeisiä vaikuttajia asiassa. Ja kun vielä missään projekteissa ei syntynyt yllättäviä viime hetken "katastrofi"kuluja - ja kun joitain, jopa yllättäviä, kustannussäästöjä syntyi siellä täällä, vuositulos muodostuu paremmaksi kuin tarkistetussa talousarviossa oli ennakoitu.

Ensi vuonna on toki jatkettava vielä samoilla tiukan euron linjoilla, jotta alijäämä edelleen supistuu. Peruslähtökohta on kuitenkin tämän vuoden jäljiltä jo parempi. Lisäksi olemme
onnistuneet lisäämään yritysyhteistyötä taas jonkin verran lisää - se on noussut nyt vuodesta 2000 lähtien vuosi vuodelta! Niin isot kuin pienetkin projektit sekä taloudenhoito ovat
onnistuakseen vaatineet paljon työtä, urakat ovat aika ajoin olleet uuvuttavia. Näin jälkikäteen katsoen ponnistukset ovat olleet vaivan arvoisia: näiden tulosten eteen on kannattanut tehdä työtä.

Koko maan jazztoimintaa ajatellen useille jazztapahtumille vuosi oli myös hyvä: väki liikkui, ja taloudellinenkin loppusaldo oli hyvä. Poikkeuksena tosin Pori Jazz, jonka ongelmista olemme valitettavasti joutuneet syksyn mittaan lukemaan.

Suomijazzin maine ja kansainvälistyminen kasvoivat nekin tänäkin vuonna. Suomalaiset menestyivät taas kv-kilpailuissa (mm. MP4 ja Ilmiliekki Quartet) ja esiintymisareenoilla (mm. Jukka Perko).


JÄSENYHDISTYKSILLE 12/02
25.11.2002

SYYSKOKOUS
(tiedoksi niille, jotka eivät olleet paikalla)

Jazzpäivien yhteydessä pidetty Jazzliiton syyskokous keräsi ennätyksellisen osanottajamäärän. Jumo Jazz Clubille kerääntyi 16.11. lauantai-iltapäivänä yli 40 henkilöä, ja peräti 25
jäsenyhdistystä oli edustettuna.

Itse kokous meni sujuvasti ja yksimielisessä hengessä. Nykyinen hallitus jatkaa Matti Konttisen johdolla lähes sellaisenaan. Ainoa vaihdos tapahtui, kun UMOn toiminnanjohtaja Annamaija Saarela valittiin hallitustyöstä jättäytyneen Risto Oinaalan tilalle.

Varsinaisten kokousasioiden jälkeen kokousyleisö jatkoi musiikkipoliittista yleiskeskustelua, johon varsinkin useat paikalla olleet muusikot antoivat oman vahvan ja mielenkiintoisen osuutensa Wade Mikkolan laajan alustuksen jälkeen.

LEHTILEIKKEET
Leikepalvelu Observer muutti taksoitusjärjestelmäänsä, josta johtuen Jazzliiton veloitus olisi tuplaantunut nykyisestä. Joten emme enää (1.10. lähtien) käytä heidän palveluitaan.
Niinpä toivommekin kaikkia kiertuekonsertteihin liittyviä leikkeitä tai kopioita jäsenyhdistyksiltä. Kopiointi sujunee pienellä vaivalla samalla kun keräätte leikkeitä omiin arkistoihinne.

Arvostaisimme vaivannäköänne! - Ja niin varmasti muusikotkin, sillä lähetämme heille kaiken hallussamme olevan aineiston aina kiertueen jälkeen! Jazzpäivien aikana kävi ilmi, että Yrjö-uutinen oli kuvineen monessa lehdessä. Otamme mieluusti vastaan myös näitä leikkeitä. - Ja Anna-Mari kiittää jo etukäteen!

JÄSENMAKSURÄSTIT
Muutamilla yhdistyksillä on vielä kuluvan vuoden jäsenmaksu maksamatta. Pyydän hoitamaan asian kuntoon ennen vuoden vaihdetta, niin että voisimme aloittaa uuden vuoden puhtaalta pöydältä.

TÄMÄN KIRJEEN NUMERO
Syyskokouskutsu oli virheellisesti merkitty jäsenyhdistyskirjeeksi 10/02. Sen olisi pitänyt olla jo 11/02. Joten nyt ollaan taas oikeissa numeroissa...

KIERTUETÄSMENNYKSIÄ
Teemu Salmisen Septetissä on mukana Jukka Perko. Hän korvaa Timo Lassyn.
Koivistoisen "Africa" on viralliselta nimeltään Eero Koivistoinen Imbizo & Gloria Bosman. Lyömäsoittaja on vaihtunut. Uusi mies on Mabeleng Moholo.

© Lapua Jazz ry